lauantai 17. elokuuta 2013

I'm back!

JEIIIJ!
Lukion toinen vuosi lähtenyt mainiosti käyntiin! Ja oon luvannu itselleni pitää tätä blogia hieman paremmin pystyssä ;)
Ensimmäinen viikko kului nopeasti. On kivas rento jakso; vain bilsaa, psykaa, äikkää, saksaa  +kerran viikossa liikuntaa. Ja nyt tänä viikonloppuna oon ollu Jessen kanssa, ja huomenna viettämään aikaa kavereiden kanssa. Sinänsä ikävää mennä, koska hyvä kaveri vaihtaa lukioo, ja mulle tulee kova ikävä sitä. Tuntuu siltä, että koulusta lähti se turvallisin ystävä. Joten tunne koulussa on melko yksinäinen, vaikka eihän se asia niin ole välttämättä...
Välillä tuntuu, kuin kaikki katoais. Se tunne on ollut jo aika kauan. Se alko siitä, kun riitelin yhden kaverin kanssa. Hyvin harvoin riitelen, siks se riita vähän vaikuttaa muhun vieläkin. Korjaan, että nykyisin me ollaan hyvii kavereita...mut tuntuu että olen menettänyt jotakin. Ehkä sen parhaan ystävyyden, joka merkitsi mulle paljon.

Meidän pitää koulussa lukea Tuntematon sotilas. Ei ihan mun juttu toi murteen lukeminen, mutta olen jo puolivälissä! Oon saanu vaik mitä aikaseksi jo ekal viikolla. Oon lukenu tota kirjaa, tehnyt jo äikän essee (palautus maanantaina) ja saanu läksyni luettua huolellisesti. Nyt on viel lauantaita jäljellä, ja mulla on kaikki läksyt tehty? YEAAH!
Mutta odotetaas, sitten kun täysjaksot alkaa...

Jooga on mun kutsumus tänä vuonna :D
Mun on pakko aloittaa jooga! Se on niin mielenkiintoista. Sen tuoma notkeus ja oikea hengittäminen. Niin mun juttu! Ja se sopii hyvin showtanssin rinnalle. Vaihdetaan tanssikaverin kanssa Funkyyn. Odotan jännittyneenä, millainen se opettaja on.

Mut nyt meen nukkumaan!
Möröö (:

Sori, ei tullu kuvii XD

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Alku on aina vaikein

Eka viikko lukiossa ohi ja nyt jo ihan kuollut. Tahti on iha helvetin nopee, just ja just pysyn perässä :D enkun kanssa on aika paljon tekemistä, siitä tulee eniten läksyä, Iha kauheeta :D

Luokka tuntuu rennolta, niin myös monet opettajistakin. Ehkä eniten pidän psykologian opettajasta. Se on rento ja "vauhdikas" ja sellanen rempseä luonne :D
Heti ensimmäisellä viikolla huomasin positiiviset, mutta myös ne negatiiviset asiat lukiossa.

Positiivista oli se, että pääsen tiistaisin aikaisemmin koulusta!!!!! :D hahah. Nojoo, ja sitten päivät menee melko nopeesti (vaikka viikko itsessään tuntui menevän hitaasti) koska kahden aineen tuntien jälkeen onkin jo ruokailu.
 Opettajat ovat rentoja eli tunnit on ihan mukavia ja kuluvat nopeasti.
 Saa jauhata purkkaa ja tekstata ilman, että opettaja puuttuu siihen. Ja ite tunnetusti pidän nahkatakin päällä oppituntisinkin. Ei valitusta. Vielä.
 Ryhmät on ihan mukavanoloisia (:
 Kaikkia aineita ei lueta samaan aikaan, on jotenki mukavaa ku kaikissa jaksoissa on suurinpiirtein eri aineet. Tässä ekassa jaksossa opiskelen psykologiaa, historiaa, englantia (+kertauskurssi), kemiaa ja matikkaa (lyhyt)

Negatiivista on aika paljon. Ensiksi muhun kaikkeista vaikuttavin asia jää pois. Vatsatanssi. Suoraansanottuna se on ollut vähän mun peruspohja kaikille tanssilajeille. Jatkan kuitenkin showtanssia. Lukiossa huomaa, kuinka se rakas vapaa-aika jää hyvin pieneksi ja vain viikonloppuna on vasta kunnolla aikaa.
  Läksyjen määrä, huhhuh, on aika iso. Nyt tässä ensimmäisen viikonlopun aikana tein joka päivä noin kolme tuntia läksyjä.
  Jotenkin tuo ensimmäinen viikko tuntui raskaalta.
  Oppikirjoihin menee ihan hirveesti rahaa. Ja sä käytät yhtä kirjaa, joka maksaa keskimäärin 25e, vain sen viisi viikkoa ja sit sillä ei ole enää mitään käyttöä xO ...mahdollisesti kirjoituksiin kylläkin.

Mutta kun tämä tästä kunnolla lähtee ni eiköhän tää syyspuoli ole nopeasti ohi (:

Viikonloppu on mennyt nopeasti. Olin Jessen kanssa (katsottiin Siepattu- leffa. Ihan hyvä).
 Isoveli toi mulle laivalta _tobleronee_ ! Hihii, mulla on ihana veli :D

Mutjoo, eipä tän enempää. Kirjoittelen sitten taas, kun löytyy aikaa (:

Mukavaa syksyä kaikille !




















sunnuntai 12. elokuuta 2012

Lempikappaleita ja kuvia (yöpostaus)

Sturm Und Drang- Molly the Murderer

Ihanaa! Sturmikset palaa jälleen ja toi biisi...ei kiesus se auttoi tänään mua. 

Skillet- Savior

In Flames- Pinball Map













Keep the Promise


Istun puisella penkillä ulkona. Sää on hieman viileä ja korviin kuuluu kovaa pauketta lavalta. Jotkut fruidet soittaa rokkia, hyvä yhdistelmä. Katson poispäin, enkä todellakaan aio katsoa vieressäistuvaa. En halua nähdä suloisia silmiä juuri nyt. Puristan ja puristan, älä itke nyt! Älä ole heikko, ajattele muuta ja yritä rentoutua. Ei onnistu. Nenääni tunkeutuu jo viidennenkymmennen kerran röökin haju, savu kulkee ohitseni. Nään sen. En halua edes tietää, kuka taas kerran vetää paskaa keuhkoihinsa. Sellanen sätkä, mikä on täynnä jotain paskaa ja kääritty paperille. Miten sellanen voi pilata niin paljon? Fiiliksen, rohkeuden, iloisuuden ja toivon. 

Ilta oli pilalla. Sain kestää niin paljon. Sain kestää sen paskan fiiliksen, jonka takia en halunnut alkaa itkeä niiden uusien kasvojen edessä.

Kasvojen, jotka olivat täynnä odotusta multa. Eheei onnistu, en haluu olla teidän kanssa tekemisissä, sori. En vain kuulu tänne. Katsokaa mua. Olemme ehkä samantyylisiä, mutta niin eri maailmoista etten yksinkertaisesti sovi teidän joukkoonne. En osaa enkä halua olla niinkuin te. Olen niin erilainen. Joten sovitaanko ettei mua vaan ole?

Ystäväni soittaa. Karkaan pois kaiuttimien läheisyydestä ja kävelen parkkipaikalle. Kerron mikä ärsyttää.     Rööki+ poikaystävä+ joukko mihi et kuulu+ väsymys
     Fiilis ei välttämättä parane, mutta sain hetkeks intoa olla oma itseni. Nauraa, selostaa kaikkee ja purkaa asioita.

Fiilis ei parantunut koko iltana. Koko helvetin ajan sain röökinhajua sieraimiini ja savua ympärilleni. Ahdistuskimpale kasvaa sisälläni. En halua katsoa ketään silmiin. Kuitenkin paljastin sen, että olen puhtoinen koulutyttö, joka ei polta.
"Säälittävä mammanpoika" 

Ajatusmaailma muuttui jossain vaiheessa iltaa. Enää en halunnut ajatella, että en kuulu tänne. Ei mua kiinnostanut. Oli toinen asia mikä kiinnosti.
     Poikaystävä todellisuudessa, muiden seurassa, sen parhaiden kavereiden kanssa.

Nytkö tyhmä vasta tajuut, että olet ollut väärässä ja oikeassa koko ajan? Mikset pitänyt kiinni siitä, mitä ekaksi ajattelit?

Lupasin olla avarakatseisempi sen katalan salassapidon jälkeen. Sen jälkeen, kun tajusin, että mua on huijattu ja kunnolla. Vaikka siitä onkin tyyliin pari kuukautta aikaa, se sattuu vieläkin ja sen muistan hyvin.

[Miltä tuntuu kun poikaystäväsi salaa sulta yli kahden kuukauden ajan asian sulta? 
Asian, jota vastustat syvällä sisimmässäsi. Ulkoisesti sellainen ei haittaa.
 Ihan suhteen alussa oltiin sovittu, että ei salata mitään ja kerrotaan kaikki. Silloin mulla oli hyvä mieli, mutta entä tämän jälkeen:

"Mitä sä sanot jos mä poltan?"
"...poltaksää?" 
"mmm m"
"kui kauan oot jo polttanu?" 
"ennenku me edes nähtiin"
"mutta...sanoit ettet polta enää"
"mul oli omii ongelmii enkä halunnu kertoo sulle ku pelkäsin sun reaktioo"
"poltaksää silloin ku sua ärsyttää joku vai ihan säännöllisesti pari päiväs?
"...ehkä se jälkimmäinen"

Olin silloin tosi pettynyt. En polttamiseen vaan salaamiseen. Jätkä onnistui tosi hyvin huijaamaan mua. Ja se tuntu niin paskamaiselta. En halunnut luottamuksen karistua ollenkaan.]

Lupauksia tulee ja menee, mutta niistä pidetään kiinni! Luulin tän jo saaneen kyseisen ihmisen kalloon, mutta tänä iltana valkeni niin moni asia, etten tiennyt mitä tehdä. Näin, kuinka helposti ihminen osaa suuttua. Istuin autossa yhden T:n ja poikaystävän kanssa.

"Mut jos mä meen jo tonne ku koht alkaa se keikka, tuukste?" (Jesse)
"Mee sä vaan, me tullaan kyl sitku keikka alkaa, ei se kyl viel aikoihin ala" (T ja minä vähän niinkuin yhteen ääneen :D)
PAM. Auton ovi pamahti kiinni, jätkä lähtee taakseenkatsomatta ja ylläriylläri rööki suuhun.

Lupasit vähentää.
Valetta. Illan aikana meni ainakin puoliaskia. Tunnin välein yksi rööki aina hävisi askista. Tottakai ku kaikki muutki polttaa. Pidät mua tyhmänä? Hah, katos vaan. Tottakai kaveriporukan  nuorin täytyy mennä miten isoimmatkin menee. Japaskanvitutsiitämitäsanot

En vaan kestänyt.
En vaan kestänyt katsoa sellaista.

Kotimatka lähestyi. Jotenkin olin tosi iloinen siitä. Mulla oli kylmä, kamala olo ja yksinäinen fiilis...jopa koko automatkan. Mitä mä oon tehnyt? Rakastunut maailman rakkaimpaan idioottiin. 

"kulta onko kaikki hyvin?"
Hymyilin. "Juu on, mua oikeesti väsyttää vaan niin paljon!"
Ja sama uudestaan parikin kertaa. "Onks iha oikeesti kaikki ok?" "Juu, väsyttää vain" En voinut huutaa, että mun ilta oli paska. Ja että mua itkettää koko ajan. Ahdistus kasvaa koko ajan. Olen hullu, kun ajattelen näin ilkeesti. Anna anteeks. En olisi sanonut mitään tuollaista.
Haaveilin omasta sängystä. Se oli kaikkea sitä, mitä halusin sillä hetkellä. Lämpöä ja olla rauhassa. Turhaan. Sain ihmisen (,joka yritti lämmittää mua,) vierelleni nukkumaan. Ihmisen, jota rakastan mutta samalla ihmisen, joka tuottaa pettymyksiä niin typerästä asiasta, tupakasta.

Kello oli kymmenen, kun heräsimme. Tunsin sisälläni pientä kutkutusta. Jesss, pääsen kotiin! Ilkeetä joo, mutta melko kannustavaa. Söin ja pakkasin kamat.

"Iha tyhmää, ku me ei nähdä enää usein"
"Niimpä"
"Mul tulee taas kauhee ikävä"
"Niin mullekin"

Olen joutunut rotkoon, josta en tiedä, miten nousen. Haluan olla ihmisen kanssa, josta välitän tosi paljon, mutta kuitenkin ei se tee minusta välttämättä onnellista.

Ja se, miks haluan kotiin. Arki alkaa, mulla ei ole aikaa poikaystävälle enää niin usein kuin lomalla. Asuin puolet lomasta poikaystävällä. Ihan kuin mulla olis kaksi kotia mihin mennä, syödä jääkaapista mitä löytyy, katsoa telkkaria ja tehdä asioita, mitä kotona yleensä tehdään. Vapaus. Saan vähän omaa tilaa. Tottakai mullekin tulee kauhee ikävä, ku yhtäkkiä ei nähdäkään joka päivä, mutta se vapauttaa. Oon kestänyt sen pahimman, nyt eteenpäin----> (:

Nyt oon ollu päivän ilman Jesseä ja nyt kysyn itseltäni, miltä tuntuu. Hieman paremmalta.En ole edes miettinyt koko ihmistä. Okei, mul oli serkku kyläs äsken ja sitten kun hän lähti, aloin purkamaan asioita ja siivoamaan huonetta.
En osaa oikeesti paremmin selittää mun outoa fiilistä. Tuntuu, että asiat on niin sekaisin, mutta kuitenkin hyvin. Mutta kaikki ne, jotka tätä mun juttua on lukenut, haluan antaa elämänohjeen teille:





Kiitos! (:












tiistai 7. elokuuta 2012

Viikonloppu

Sunnuntai

Äsken tapahtui jotain niin pelottavaa. Ihan just äsken. Täs ei ole nyt ketään kelle kiljua, joten pakko kirjoittaa!
Vihaan hämähäkkei. Oikeesti pelkään niitä. Yhdessä leffassa iso hämähäkki tippui huoneen lampusta juomalasiin ja tottakai yks menee juomaan sen. YÄÄÄÄÄÄÄÄK. Oikeesti mua ällöttää, sain "traumat" siitä. Äsken kävi melkein samalla tavalla. Yhtäkkiä vaan huomasin kun mun hiuksista tippuu jotain...hämähäkki. Varmaan jotain seittiä pitkin. Äkkiä kädenheilautuksella pikku riiviö käveli lattialla...mun vaatteisiin.
Mutta selvisin lopulta :D

Värjäsin perjantainillal nämä hiukset! Tuli kivat (: Mustalila 


Viikko enää lomaa! Oukkaat aika menee nopeasti. Yritän olla ahkera lukiolainen, jotta itsekin voisin olla ylpeä edes jostain. En aseta paljon tavotteita, mutta pieni tavoite on se, että jaksan lukion ihanihan loppuun saakka, vaikka se ei tunnu mun jutulta.
Mut eiköhän se siitä sitten lähde.
Aion viimeisen lomaviikon täyttää kavereilla ja käyn leffassa (Madagascar3) Jessen kanssa. Ja otan viimeisen kerran rennosti, haha :D

Maanantai

Tänään aamulla kävin pitkästä aikaa juoksulenkillä ja tekihän se terää. Tästä pian lähden ajelemaan Kyröön päin hoitamaan lukioasioita. Matkatuki olis kiva saada täält keskelt metsää.
Illalla hengailin kavereiden kanssa ja sain sitten parhaan ystävän meille yökses. Mentiin nukkumaan joskus vähä ennen kahta.

Tiistai

Lähdimme S:n kanssa ajelee takaisinpäin kyröön sitku olimme heräilleet ja syönneet. Heräsimme vähä ennen kahtatoista. Vein matkatukipaperit koululle ja lähdin ajamaan Jesselle. Nyt Jesse nukkuu tuossa vieressä ja itse datailen. Jihuu...









perjantai 3. elokuuta 2012

2.8. 2012 Särkänniemi


Tosiaan, oltiin Janinan kanssa särkänniemes eilen. Kokonaisuutena päivä meni hyvin, vaikka pari komellusta sattui mukaan.
Juna lähti Turun rautatieasemalta 10.05, joten molemmat joutuivat jo ennen yhdeksää lähtemään Turkuun bussilla. Hieman väsytti lähteä niin aikasin liikkelle, heheh. Mutta aamulähdössä oli toinenki juttu, mistä en pitänyt. Pikajuna, ruma ja vanha kulkuväline. Sellasella tosi kyllästyttävällä junalla piti sitten lähteä. Vaikka olen joskus ohimennen lupaillut etten koskaan mene enää pikajunaan, toisin kävi. Mutta matka meni nopeasti.   Matkan aikana Janinan kanssa mietittiin, että musta voisi tulla junankuljettaja. Oisko kivaa? Saat toistaa aina sitä samaa: "Junalippunne, kiitos" "Kiitos" "Moro" "Tervetuloa" "Hyvää matkaa" ja ramppaat junan läpi monta kertaa kuittaamassa lippuja. Tai kuulutat jatkuvasti "Junassa on ravintola, hyvää matkaa kaikille" "Seuraavat pysäkkimme ovat...Loimaa...Humppila...Toijala...ja Tampere" ja sama ruotsiks ja englanniks. Ei kuulosta ihan mun jutulta :D


Kun pääsimme Tampereen rautatieasemalle, ruvettiin etsimään bussia, mihin meidän piti mennä. Tottakai missasimme sen, joten kävelimme Särkkikseen. 

  5x Tornado

Aloitimme huvittelun tornadolla!...lopetimme päivän myös samaisella laitteella. Oikeesti maailman paras laite. Oltiin jopa kaksi kertaa ihan edessä, oli se kyl jonotuksen arvoista.

2x Half Pipe

2x Koskiseikkailu

Nahkatakkisuojaus kannattaa aina! Hyvä syy mennä Koskiseikkailuun, jos ei haluu tulla kastetuksi xD

1x Trombi

Ei mun lempilaite, mut aika hurja silti


Yhessä välissä pidimme pienen breikin. Söimme vanilja- suklaapehmikset, mut toi vohveli ei ollu kyl kauheen hyvää. 


Tollasen auton mä haluun! Kuka hankkii? Kuka tulee kyytiin? Kuka on kateellinen? nokaikki. 

1x Troika

1x Take Off 

1x Tyrsky

(Kiitti Janina trollauksest ;D)


Onneksi päästiin ajallaan (tällä kertaa) bussiin, joka lähti kuuden jälkeen. Tuli oltua mukavat 6h huvilaitteissa.



VIHDOINKIN! InterCity- juna! Ei mitään pikajunalla takaisin vaan kunnon junalla :D Ihana lopetus päivälle. Janina tuossa osoittaa, mihin suuntaan lähdemme. 

Kiitti Janina kivasta päivästä! 

Olet 
ihana!

Nyt hyvät yöt kaikille! 

Toivottaen minä, Evi_


keskiviikko 1. elokuuta 2012

Summer (:

Kesä on vierähtänyt nopeesti ja aikaa ei oikein ole jäänyt postaukselle. Mutta nyt! En oo mitenkään erikoista tehnyt tässä kesän aikana. Kavereiden kanssa hengailua, poikaystävän kans käytiin leffassa, matkustin Jyväskyläänkin jaja mitäs muuta? No sit aika paljon kotona leffoja katsellen. Kesätyöt oli ihan perseestä. Voi että, kaikki työpäivät oli niiin syvält. Mansikoiden poimimen ei oikein oo mun juttu. Lopputulos: kipeä selkä (vahvistunut tosin), punainen polvi (kontatessa osu polvi kiveen) ja palkka! Ihajees palkka. En kyl mene enää kolmatta kesää poimimaan mansikoita, parempiaki työpaikkoi löytyy. Mut en valita enää..se on nyt ohi! (Luojan kiitos)




Huomenna meen Janinan kans särkkikseen ;) uuuuu tulee kivaa! Voin laittaa kuviaki seuraavas postaukses.





Oon paraikaa Jessel (poikaystävä). Jätkä kattoo ihan intona supernatural- jaksoi ja mua ei vois vähempää kiinnostaa :D Varsinkaan näin nättinä päivänä, aurinko paistaa ja on lämmin. Mutta jokainen kuluttaa aikansa miten haluaa. 



Jessestä puheenollen...oon löytänyt niin upeen ihmisen. Voin kertoo koska vaan mitä vaan sille, (ANTEEKS, KIELIOPPIVIRHE! hänelle* :DD (älä kysy)) voin luottaa siihen, että Jesse välittää ja rakastaa ja voin koska vain marssii niiden ovest sisään. En viitti nyt tässä ylistää enempää...jos Jesse tän lukee joku kerta ja säästän teitä lukijoita samalla :D 
ja pointtina oli se, että oon saanut tässä kevään aikana yhden ihanan ihmisen lisää elämääni

-------------------------------------------------------------------------------------------

Haluaisin Linkin Parkin uusimman levyn, Living Things
Tottakai olen kuunnellut sen albumin kappaleita jo YouTubest. Ja tänään sitten kuuntelin yhden biisin, joka jäi soimaan päähän iha mukavasti


Mun mutsi lupasi värjätä myöhään illal mun hiukset. Hiiiiiih, vitsit! Rakastan sitä värii ja nyt tällee vuoden kuluessa vaihdan sävyä takaisin liilaammaks. Uskon, että tulee kivat. 

-----------------------------------------------------------------------------------


On muuten hyvä leffa! Aika hauska ja se leffa voi itelleenki jäädä päälle! :DD
Meen varmaan seuraavaks kattoo sen Madagascar 3 
Mä tahtoo veivaa veivaa!

Veivaan perseeni nyt pois koneelta, oltu taas ihan liikaa nettimaailmas. Pitäis vähä rajoittaa, varsinki ku koulut alkaa ja pitäis panostaa lukemiseen. Mut aina jokin magneettinen voima vetää mut koneelle. Kuuntelemaan edes musiikkia. Aika perus.

Mutjees, näkyillään!
Moikka.