Keep the Promise

Istun puisella penkillä ulkona. Sää on hieman viileä ja korviin kuuluu kovaa pauketta lavalta. Jotkut fruidet soittaa rokkia, hyvä yhdistelmä. Katson poispäin, enkä todellakaan aio katsoa vieressäistuvaa. En halua nähdä suloisia silmiä juuri nyt. Puristan ja puristan, älä itke nyt! Älä ole heikko, ajattele muuta ja yritä rentoutua. Ei onnistu. Nenääni tunkeutuu jo viidennenkymmennen kerran röökin haju, savu kulkee ohitseni. Nään sen. En halua edes tietää, kuka taas kerran vetää paskaa keuhkoihinsa. Sellanen sätkä, mikä on täynnä jotain paskaa ja kääritty paperille. Miten sellanen voi pilata niin paljon? Fiiliksen, rohkeuden, iloisuuden ja toivon. 

Ilta oli pilalla. Sain kestää niin paljon. Sain kestää sen paskan fiiliksen, jonka takia en halunnut alkaa itkeä niiden uusien kasvojen edessä.

Kasvojen, jotka olivat täynnä odotusta multa. Eheei onnistu, en haluu olla teidän kanssa tekemisissä, sori. En vain kuulu tänne. Katsokaa mua. Olemme ehkä samantyylisiä, mutta niin eri maailmoista etten yksinkertaisesti sovi teidän joukkoonne. En osaa enkä halua olla niinkuin te. Olen niin erilainen. Joten sovitaanko ettei mua vaan ole?

Ystäväni soittaa. Karkaan pois kaiuttimien läheisyydestä ja kävelen parkkipaikalle. Kerron mikä ärsyttää.     Rööki+ poikaystävä+ joukko mihi et kuulu+ väsymys
     Fiilis ei välttämättä parane, mutta sain hetkeks intoa olla oma itseni. Nauraa, selostaa kaikkee ja purkaa asioita.

Fiilis ei parantunut koko iltana. Koko helvetin ajan sain röökinhajua sieraimiini ja savua ympärilleni. Ahdistuskimpale kasvaa sisälläni. En halua katsoa ketään silmiin. Kuitenkin paljastin sen, että olen puhtoinen koulutyttö, joka ei polta.
"Säälittävä mammanpoika" 

Ajatusmaailma muuttui jossain vaiheessa iltaa. Enää en halunnut ajatella, että en kuulu tänne. Ei mua kiinnostanut. Oli toinen asia mikä kiinnosti.
     Poikaystävä todellisuudessa, muiden seurassa, sen parhaiden kavereiden kanssa.

Nytkö tyhmä vasta tajuut, että olet ollut väärässä ja oikeassa koko ajan? Mikset pitänyt kiinni siitä, mitä ekaksi ajattelit?

Lupasin olla avarakatseisempi sen katalan salassapidon jälkeen. Sen jälkeen, kun tajusin, että mua on huijattu ja kunnolla. Vaikka siitä onkin tyyliin pari kuukautta aikaa, se sattuu vieläkin ja sen muistan hyvin.

[Miltä tuntuu kun poikaystäväsi salaa sulta yli kahden kuukauden ajan asian sulta? 
Asian, jota vastustat syvällä sisimmässäsi. Ulkoisesti sellainen ei haittaa.
 Ihan suhteen alussa oltiin sovittu, että ei salata mitään ja kerrotaan kaikki. Silloin mulla oli hyvä mieli, mutta entä tämän jälkeen:

"Mitä sä sanot jos mä poltan?"
"...poltaksää?" 
"mmm m"
"kui kauan oot jo polttanu?" 
"ennenku me edes nähtiin"
"mutta...sanoit ettet polta enää"
"mul oli omii ongelmii enkä halunnu kertoo sulle ku pelkäsin sun reaktioo"
"poltaksää silloin ku sua ärsyttää joku vai ihan säännöllisesti pari päiväs?
"...ehkä se jälkimmäinen"

Olin silloin tosi pettynyt. En polttamiseen vaan salaamiseen. Jätkä onnistui tosi hyvin huijaamaan mua. Ja se tuntu niin paskamaiselta. En halunnut luottamuksen karistua ollenkaan.]

Lupauksia tulee ja menee, mutta niistä pidetään kiinni! Luulin tän jo saaneen kyseisen ihmisen kalloon, mutta tänä iltana valkeni niin moni asia, etten tiennyt mitä tehdä. Näin, kuinka helposti ihminen osaa suuttua. Istuin autossa yhden T:n ja poikaystävän kanssa.

"Mut jos mä meen jo tonne ku koht alkaa se keikka, tuukste?" (Jesse)
"Mee sä vaan, me tullaan kyl sitku keikka alkaa, ei se kyl viel aikoihin ala" (T ja minä vähän niinkuin yhteen ääneen :D)
PAM. Auton ovi pamahti kiinni, jätkä lähtee taakseenkatsomatta ja ylläriylläri rööki suuhun.

Lupasit vähentää.
Valetta. Illan aikana meni ainakin puoliaskia. Tunnin välein yksi rööki aina hävisi askista. Tottakai ku kaikki muutki polttaa. Pidät mua tyhmänä? Hah, katos vaan. Tottakai kaveriporukan  nuorin täytyy mennä miten isoimmatkin menee. Japaskanvitutsiitämitäsanot

En vaan kestänyt.
En vaan kestänyt katsoa sellaista.

Kotimatka lähestyi. Jotenkin olin tosi iloinen siitä. Mulla oli kylmä, kamala olo ja yksinäinen fiilis...jopa koko automatkan. Mitä mä oon tehnyt? Rakastunut maailman rakkaimpaan idioottiin. 

"kulta onko kaikki hyvin?"
Hymyilin. "Juu on, mua oikeesti väsyttää vaan niin paljon!"
Ja sama uudestaan parikin kertaa. "Onks iha oikeesti kaikki ok?" "Juu, väsyttää vain" En voinut huutaa, että mun ilta oli paska. Ja että mua itkettää koko ajan. Ahdistus kasvaa koko ajan. Olen hullu, kun ajattelen näin ilkeesti. Anna anteeks. En olisi sanonut mitään tuollaista.
Haaveilin omasta sängystä. Se oli kaikkea sitä, mitä halusin sillä hetkellä. Lämpöä ja olla rauhassa. Turhaan. Sain ihmisen (,joka yritti lämmittää mua,) vierelleni nukkumaan. Ihmisen, jota rakastan mutta samalla ihmisen, joka tuottaa pettymyksiä niin typerästä asiasta, tupakasta.

Kello oli kymmenen, kun heräsimme. Tunsin sisälläni pientä kutkutusta. Jesss, pääsen kotiin! Ilkeetä joo, mutta melko kannustavaa. Söin ja pakkasin kamat.

"Iha tyhmää, ku me ei nähdä enää usein"
"Niimpä"
"Mul tulee taas kauhee ikävä"
"Niin mullekin"

Olen joutunut rotkoon, josta en tiedä, miten nousen. Haluan olla ihmisen kanssa, josta välitän tosi paljon, mutta kuitenkin ei se tee minusta välttämättä onnellista.

Ja se, miks haluan kotiin. Arki alkaa, mulla ei ole aikaa poikaystävälle enää niin usein kuin lomalla. Asuin puolet lomasta poikaystävällä. Ihan kuin mulla olis kaksi kotia mihin mennä, syödä jääkaapista mitä löytyy, katsoa telkkaria ja tehdä asioita, mitä kotona yleensä tehdään. Vapaus. Saan vähän omaa tilaa. Tottakai mullekin tulee kauhee ikävä, ku yhtäkkiä ei nähdäkään joka päivä, mutta se vapauttaa. Oon kestänyt sen pahimman, nyt eteenpäin----> (:

Nyt oon ollu päivän ilman Jesseä ja nyt kysyn itseltäni, miltä tuntuu. Hieman paremmalta.En ole edes miettinyt koko ihmistä. Okei, mul oli serkku kyläs äsken ja sitten kun hän lähti, aloin purkamaan asioita ja siivoamaan huonetta.
En osaa oikeesti paremmin selittää mun outoa fiilistä. Tuntuu, että asiat on niin sekaisin, mutta kuitenkin hyvin. Mutta kaikki ne, jotka tätä mun juttua on lukenut, haluan antaa elämänohjeen teille:

Kiitos! (: